 Linkki Perhon 2008 sivuille
|
 |
Maakuntaviesti vuonna 2008 järjestetään Perhossa.
Kokkolan yhteinen maakuntaviestin kehittämishanke jatkuu ja tavoitteena on saada kuusi joukkuetta mukaan Perhoon.
Oheisissa liitteissä tietoa seurojen yhteisistä hiihdon kehittämispalavereista.
|
|
|
|
|
 Perhon Maakuntaviesti hiihdetään loppiaisena 2008 Kirkonkylän maastossa
|
 |
KYSELY HIIHTÄJILLE JA HEIDÄN HUOLTAJILLEEN TULEVASTA HARJOITUSKAUDESTA 2007-2008
Kokkolalaiset hiihtoseurat: GIF,KV ja Reima ovat päättäneet jatkaa hyvin käynnistynyttä yhteistyötä yhteisharjoituksissa. Ensimmäisessä yhteispalaverissa sovittiin, että harjoitukset pidettäisiin syksyllä 2007 tiistai-iltaisin klo 18.00. Tämän lisäksi voidaan erikseen sopia viikonloppuisin toteutettavista yhteisharjoituksista esim. rullasuksilenkkien, sauvakävelyvaellusten, maastopyörälenkkien muodossa. Yhteisharjoitukset käynnistyvät syyskuun ensimmäisellä viikolla tiistaina 4.9.klo 18.00 pidettävällä yhteistilaisuudella. Tilaisuuden vieraaksi saapuu Kokkolassa asuva ja opiskeleva huippuhiihtäjä Kirsi Antila(ex-Välimaa). Tarkempi kokoontumispaikka ja harjoituksen teema ilmoitetaan myöhemmin.
Kokkolan viime kauden maakuntaviestin valmennusprojekti onnistui tavoitteissaan erinomaisesti: Kokkola nousi takaisin A-sarjaan, joukkueita saatiin viestiin viisi joukkueellista ja mahdollisimman moni nuori hiihtäjä sai mahdollisuuden osallistua Keski-Pohjanmaan Maakuntaviestiin Larsmossa. Lisäksi oli ilo havaita, että nuoret hiihtäjät pärjäsivät erinomaisesti niin SM- kuin pm-tasolla. Tästä osoituksena kaksi hopeasompamestaruutta sekä erinomainen menestys Koululaisten Maakuntaviestissä laajalla rintamalla!
Tulevalle kaudelle seurat ovat päättäneet hakea kaupunginhallitukselta tukea mm. hiihtäjien valmentautumiseen ja leiritykseen. Seurat pyrkivät vaikuttamaan yhteisesti hiihtäjien harjoitusolosuhteisiin Kokkolassa. Tavoitteena on saada ensilumenlatu lumetusjärjestelmineen turvaamaan alkukauden harjoittelua ja kilpailuolosuhteita. Asiaa vauhditetaan yhteisellä tapaamisella ja kirjelmän luovuttamisella kaupungin päättäjlle.
Kaupungilta mahdollisesti saatavan tuen kanavoimisesta hiihtäjille päätetään yhteisesti laadittavilla pelisäännöillä. Aktiivinen osallistuminen yhteisharjoituksiin on yksi edellytys leirituen saamiselle.
Toivomme, että voit olla omalta osaltasi mukana vaikuttamassa Kokkolan hiihtomenestyksen jatkumiseen myös tulevina vuosina!
Toivomme vastaavasi kyselyyn heinäkuun loppuun 7.8.2007 mennessä. Toivomme runsaasti vastauksia, joita käsitellään elokuun alkupuolella pidettävässä suunnittelupalaverissa.
Kiitos vastauksestasi!
Hiihtoterveisin
Kokkolalaiset hiihtoseurat GIF, Kokkolan Veikot ja Ykspihlajan Reima
|
|